19.8.2013

Aikamatkailua kuttupitäjässä

Aikamatkailu on aika matkailua. Sen kautta voi päästä suoraan yhteyteen aikaan, josta uneksii ja haaveilee, aikaan, jota ei valitettavasti enää ole. Romantisoivaa? – Kyllä! Toiset tyytyvät television historiallisiin pukudraamoihin, toiset lukevat tietokirjallisuutta, itse suoriudun matkaan kaksin keinoin. Nämä keinot ovat yhtäältä itsensä ajaminen paikkaan, jossa jokin erityinen historiallinen tapaus on sattunut; esivanhempien asuinsijat ja kuolintorpat, ehkäpä näiden kyntämät pellot. Toisaalta mieleni tekee hypistellä vanhoja, ikiaikaisia esineitä. Näin pääsee kättelemään henkilöä, joka ei enää vuosisatoihin ole ollut keskuudessamme, eikä pääse omasta ajastaan kertomaan muuten kuin tuon esineen välityksellä. Näistä jälkeen mainittua aion tässä käsitellä.

Minua kohtasi suuri onni kun ovet avautuivat Sastamalan seudun museon hämärään ja pääsin luetteloimaan sen vanhaa esinekantaa. Vanhan polven ansiokas työ on jättänyt jälkeensä vinon pinon pahvisia kortteja, jotka sisältävät tavattoman määrän tietoa, mutta ymmärrettävästi tieto on vaivalloisesti löydettävissä. Muutamia kymmeniä vuosia sitten ilmaisulla ”hakusana” oli kapeampi merkitys kuin tänä päivänä. Siksi tiedon saattaminen digitaaliseen muotoon on ensiarvoisen tärkeää, jotta yleisö pääsisi kokonaisvaltaisesti perehtymään museon tarjontaan. Tutkijoita unohtamatta. Työ kestää vuosia ja pitää sisällään monia vaiheita.

Näkymä työmaalta

Tyypillinen työpäivä alkaa katsauksella epämääräiseen valikoimaan kaulauslautoja, retortteja, tiuhtoja ja tarapaappoja. Näistä etsin pienellä sievällä pensselillä ylös kirjattuja numerosarjoja, jotka merkitsen huolellisesti ruutuvihkooni. Sekaantumisien välttämiseksi kunkin numeron sijainti vihkon sivulla vastaa esineen sijaintia ”tutkimuspöydällä”. Sitten etsin kaikki mahdolliset numeroita vastaavat luettelointikortit ja tutkin josko esineistä löytyisi vanhoja valokuvia. Jos ei löydy, kuvaan esineen numerotunnistekyltteineen. Tämän jälkeen skannailen ja käsittelen kuvamateriaalin, tallennan aineiston museon kuvapankkiin ja siirryn varsinaiseen luettelointiin. Joskus riittää vanhan kortin tietojen siirtäminen koneelle, usein pitää luetteloida kohde alusta pitäen, väreineen, mittoineen, valmistajineen ja käyttäjineen. Onnellinen saa olla, jos kaikki nämä tiedot selviävät. Kuva liitetään digitaaliseen luettelointikorttiin ja siirrytään seuraavaan esineeseen. Näin työ etenee.

Tuiki tavallinen tarapaappa

Osa työstäni on toki sijoittunut Pukstaavin tiloihin. Rinta rinnan digitoimisen kanssa olen rakentanut ja valvonut näyttelyä, päivystänyt infossa, korjaillut pienoisrautatietä, maalaillut kylttejä, kuljetellut lainatavaraa museolta omistajilleen ja välillä raapinut päätäni. Into on päällä ja työmotivaatio korkealla. Jos innostus tarttuu museovieraaseen, olen omalta osaltani päässyt tavoitteeseen!

V-P. Bäckman

Museomestariharjoittelija, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja Sastamalan seudun museo